Terra Firma

Taas on ehtinyt tapahtua kaikenlaista... hämmentävää. Siinä määrin hämmentävää, että oli istuuduttava kahvilanpöytään ja pohdittava tosissaan, mitä sitä ihmisenä ihan oikeasti haluaa. Siemaisin espressoani ja huokaisin. Mitä haluan? Kynä alkoi liikkua melkein itsestään. "Haluaisin lisää aikaa lukea, kirjoittaa, ommella, sivistää itseäni, matkustella..."
Tiedättehän, kuinka opinto-ohjaajalle perustellaan opintojen pitkittäminen?
Viisi minuuttia istuin ja ihan tosissani satuilin moista soopaa itselleni, kirjallisesti!!! Olikin korkea aika aloittaa itsetutkiskelu. Luonnospaperi lensi kaaressa syrjään. Olin vähän vihainen itselleni, valehtelusta. Ensimmäinen mielleyhtymä voi siis sittenkin olla vaarallinen. Enpä ole moista ennen kokenut.

Aloitin alusta ilman hypokritiaa. En tahdo aikaa. En tarvitse rahaa. Kyse ei koskaan ole kummastakaan. Jos on kiinnostusta, ajan löytää ja rahaa tarvitaan hengenpitimiksi. Siispä minulla on tarpeeksi kumpaistakin, kyse on priorisoinnista.

Uudelleen. Mitä haluan? Väärin. Haluan kaiken, aina. Mitä TAHDON?

Tahdon inspiroida ja inspiroitua, tahdon oppia vaikeita asioita ja nauttia siitä. Tahdon esiintymistä ja mielenkiintoisia projekteja. Tahdon luoda ja saada yleisöä. Muistan erään viisaan miehen julistaneen: "Tahdon vain tehdä jotakin mihin olen tyytyväinen ihmisten kanssa jotka luottavat minuun." Jotakin mihin olen itse tyytyväinen, jakaa se muiden kanssa... Niinhän se menikin!

Olen aina sanonut, että minulla on Missio. Sanalla on jälleen tuore kaiku korvissani.

Tämä on muutenkin ollut varsinainen teemaviikko. Olen löytänyt uudelleen paitsi motivaation, myös ymmärrystä ja lämpöä rakkaiden välille, vanhoja ystäviä, ikiaikaisia mielenkiinnonkohteita ja lähes unohdettua perhehistoriaa. Myöskin - - -
Muistin taas etten koskaan tee pahaa lähimmilleni. En osaisi.
Lisää sekavuutta luvassa toiste, nyt takaisin sorvailemaan...

Onnenaihiot

Halusin jakaa jotakin epookkitutkimuksen kautta löytämääni - ehkä siksi, että haluan sen vaivaavan muitakin tai kenties koska kaipaan kuvallista kommunikaatiota sanallisen rinnalle. Kiehtoo ja häiritsee, ja hyvä niin.

Delicaton yläkerrassa on valaistu ikkuna. Pojat jamittelevat siellä nostalgista, melkein lapsekasta musiikkia öisin kun lähitienoon baarit on jo suljettu. Istun aina herkkupuodin portaille polttamaan tupakan tai pari, joskus teen iltakävelyn vain tarkastaakseni sen yhden avoimen ikkunan. Jonakin päivänä seisahdan sen alle ja soitan aihion viulullani. Ja toisen. Ja kolmannen. Ehkä joku vastaa.
Mutten halua nähdä yhtään soittajaa.

Tyttöni vastasi Israelista. Enää ei tarvitse tavan takaa tarkastaa, joko ruumis on löydetty (kanaemon vikaa?) - helpotus.

Rhyming Day

"...One lesson I've learnt; It is not who you are,
But what you're aspiring to be
What people see in you depends quite a bit
On what kind of people you see... "

...oh, boy.

WISHLIST for 20th birthday:
-Less of the wit
-Less of the skill,
-Two dashes courage,
-Two less of ill-will
More of the heart and something to say -
Now, which provider would grant me my way?

Shouldn't have rhymed that.
Phew!

Keräilijä

Mitä se yleissivistys on? Pahimmillaan pintapuolista hötötietoa vähän kaikesta, päntättyä osaamista ilman ymmärrystä - ilmiselvyyksiä, ensyklopediatietoa. Yäks. Tässäpä uskontunnustus, jonka voi tehdä täysin rinnoin: Olen friikki tuhat kertaa mielummin kuin yleissivistynyt!

Olen koko pienen ikäni ollut laiska hoitamaan muodollisia velvollisuuksia. En siksi, että olisin luonnostani saamaton - prioriteettini vain ovat toisaalla. "Poissaoleva" on aina ollut päällimmäinen kommentti niin opettajieni kuin työnantajieni huulilla. Olen vakuuttunut siitä, että omien intressien seuraaminen on tärkeintä, ja siksi olenkin suunnannut voimavarani "väärään" paikkaan "väärällä" hetkellä. See what I mean?
Kun piti opetella kertotaulut, tutkin muotihistoriaa. Kun piti opetella ulkoa Euroopan joet, luin vuosisadan vaihteen veijaritarinoita. Kun piti soittaa etydejä, improsin klezmeriä. Kun piti lomailla, istuin taidehistorian luennoilla. Kun piti lukea Anna-Leena Härköstä, luin Miltonia. Kun piti päntätä ruotsin kielioppia, pänttäsin Hugon runoja ranskaksi. Kun piti ilmoittautua terveystiedon tenttiin... noh ...kuten kaikki tiedämme, minulla oli parempaa tekemistä.
Terävästä mutta oikukkaasta vintiöstä lähtien (ja toki olen samanlainen edelleen) olen kerännyt tietoa, kertomuksia, visuaalisia ärsykkeitä, osaamista, ymmärrystä, kielitaitoa ja kompetenssia joka ei ole ollut tarpeellista. Olen naiivisti uskonut pystyväni joskus tekemään tästä osaamisesta tarpeellista - päättelin, että jos tiedän suunnilleen sen mitä muutkin ja paljon enemmän joistakin asioista, minulla on uniikki panos lisättävänä työhöni ja saan lisäksi tehdä mieluisia asioita.

And lo! There dawned a day...

Tänään katsahdin tulevien ja menneitten työtehtävien listaa. 1900-luvun alun maalauksen väärentäminen epookkielokuvaan, vanhan musiikin soittaminen klubilla, alternatiivimuotinäytöksen suunnitteleminen ja järjestäminen... Erityisosaamiseni alkaa pikkuhiljaa tuottaa mielekkäitä projekteja lähes joka saralla! Olen saanut upeita ehdotuksia joista olen tarttunut mieluisimpiin, saan tehdä asioita omalla tavallani ja monissa projekteissa (joskaan ei kaikissa) minun tapani on toimiva ja tuottoisa (ei rahallisesti, mutta henkisesti).
Nytpä siis lisää puuta pesään. Vielä kun olisi kirjoitettavaa... aikanaan, kaikki aikanaan.

Muotinäytöksessä on monta hauskaa elementtiä.
Ensinnäkin - pääsen kouluttamaan ihmisiä, kertomaan asioista joista tiedän enemmän. Muodin historiaa ja nykypäivän alakulttuurien sovelluksia. Skarpeimmat saattavat jopa oppia tai kiinnostua! Toiseksi - pääsen kouluttamaan itseäni. Saan perehtyä aiheeseen, tehdä tutkimusta, puuhailla. Kolmanneksi - oma luova panokseni on olennainen osa lopputulosta. Tärkeäntärkeää. Jos tuntisin oloni opetetun apinan korvikkeeksi tai palkolliseksi, lopahtaisi kiinnostukseni yksintein.

Pelkään pahoin, ettei minusta koskaan tule hyvää työntekijää.
Mutta kenties hyvän työn tekijä? Mikä miellyttävä ajatus!

The Rambling of the Day

Nyt mie ruppeen laulammaan
Ja nyt sie saat sen kuulla.
En oo sinun hätävaras,
Vaikka taijat luulla.

Tämän kylän pojat ompi
Aivan huonoo sorttii.
Hattu päässä kallellaan,
Suu ku liävän portti.

Sen mie olen sanonu jo
Sataviisi kertaa,
Ettei miule ensinnäkkää
Huonot pojat kelpaa....

Sunnuntaina tanssitti. Kaivopuiston ilmaiskonsertit ovat yleensä vähintäänkin riskialtis ympäristö musiikin ystäville, mutta tällä kertaa paikalle oli saapunut aikuisempaa yleisöä ja tunnelma oli varsin leppoisa. En väistänyt yhtäkään rikkoutunutta kaljapulloa. Alkoi melkein epäilyttää. Pitkästä aikaa elävää kansanmusiikkia, pitkästä aikaa reipasta ja suoraa puhetta rakkaudesta kaikkien "mies jätti, nyt elämä risoo" - musikaalivoivotusten ja "fits like a glove, this must be love" - rokkirietastelujen jälkeen. Hyvä tytöt!

Värttinän lemmennostatusta kuunnellessa muistin musiikin rituaaliset juuret tavallista paremmin. Musiikki on abstraktia, sitoutumatonta ja kenties juuri siksi se herättää voimakkainta sitoutumista kuuntelijoissaan. Etsikääpä väkijoukosta yksilö, jota kiinnostaa viikinkikypärän sarvien autenttisuus vain Bayreuthin kamaralla, ja saatte kuulla Wagnerin olevan "absoluuttista musiikkia". Metallin ystävä huudahtaa "paskimmillaankin hevi on parasta!" ja viittaa samaan tunteeseen kuin kriitikko, joka kertoo pianistin "tulkinneen Ravelia intohimoisesti". Kaikki jäävät yhtä kauas musiikin herättämien tuntemusten kuvauksesta, ja selityksestä.
Tietyn musiikkigenren suosijat muodostavat helposti uskonlahkoa muistuttavan yhteisön rituaaleineen kaikkineen. Vaatetusta ja käytösmalleja kannetaan kuin daavidintähteä. Musiikillinen kokemus ei ole täysin jaettavissa, kuten ei uskonnollinenkaan - siksi omanmielistenkin joukossa on turvauduttava metaforiin ja tekniseen nippelitietoon, puheen todellinen aihe väistää sanoja ja konkretisointia.

En ole koskaan kuulunut uskonnolliseen tai musiikilliseen ryhmään, vaikka sekä uskonto että musiikki ovat aina olleet innoituksen ja terapian lähde. Olen kaikissa musiikillisissa yhteisöissä vähän ulkopuolinen, koska en voi yhtyä uskontunnustukseen jossa vakuutetaan oman mieltymyksen olevan ainoa oikea. Yhtä valheellista olisi liittyä uskonnottomien ryhmään ja sanoa kuuntelevansa "ihan kaikkea mahdollista", sillä preferenssini ovat kuitenkin voimakkaita.
Samalla tavoin kuin pyhä kirja ei aina olennaisesti eroa toisesta, musiikin genrerajat tuntuvat teennäisiltä ja epäolennaisilta. Olen kantapään kautta oppinut että Finlandia-talossa soitetaan taidemusiikkia ja metallissa käytetään särökitaraa - mutta esityspaikan ja soittimen mukaan luokittelu tuntuu edelleen vähän hupsulta. Wilden sanoin: "Books are well written, or badly written. That is all."

Kierosti samaan aiheeseen liittyen: Näyttelemistä harrastava tuttava selitti taannoin silmät kiiluen, kuinka haluaisi ohjata Hamletin niin, että pääosaa esittäisikin - valmistautukaa järkytykseen - nainen! Olisihan se tooosi rebeliä, JOS näytelmän sanoman ja teemankuljetuksen kannalta sukupuolella olisi mitään merkitystä, ja ELLEI Sarah Bernhardt olisi näytellyt Hamletia jo reipas vuosisata sitten (eikä ollut ensimmäinen, vain merkittävin). Mikä järisyttävä idea! Jos tapahtumapaikaksi vaihtaisi vielä kaatopaikan, saataisiin mukaan raivokasta yhteiskuntakritiikkiä - Opheliaa voisi esittää minun puolestani vaikka strutsi. Feministit ovat sitten suloisia.

Älkää ymmärtäkö väärin. Tällaisia asioita tulee tehdä. Mutta jos säännöt on tehty rikottaviksi, niitä ei tarvitse rikkoa ihan vain rikkomisen ilosta. Punk täytyy tuoda oopperalle mutta ei VAIN siksi että se on rajoja rikkovaa. Taide, joka tietoisesti irrottautuu konventioista koska konventiosta on irrottauduttava, toimii totutun ehdoilla vaikkakin sen vastaisesti ja luo pian oman konventionsa. Ja ehkä hyvä niin.

Katsotaanpas... kaiken tämän höpinän voisi varmaankin tiivistää yhteen lauseeseen.
"Toivoisinpa etteivät ihmiset uhoaisi niin yksisilmäisesti, kun on tuo matalapainekin tulossa!"
Jepjep. That does it.

Oli pakko laittaa aivot päälle hetkeksi. Kertoisin valheen, jos sanoisin olleeni eilen töissä neljättätoista tuntia. Totta kyllä, aloitin kymmeneltä ja kellon lähestyessä puoltayötä istuin yhä sävykerrosten ihmemaassa, mutta töiden välissä tein muutakin. Hoidin ainakin sekopäistä pikkuveljeä, hullua vaaria, yksinäistä mummoa, elokuvapanttivankina kituvaa äitiä, hilpistynyttä isää, masentunutta kampaajaa ja onnetonta poikaystäväehdokasta (ehdokasta omassa päässään, minen seurustele).
Kun vielä kerroin iltasadun pelokkaalle ohjaajalle, saatoin hyvillä mielin jatkaa Mark Twainin satiiristen tarinoiden parissa ja huvikseni soittaa viulua tyhjässä liikehuoneistossa. Loppuviikon ajattelin ottaa vähän rennommin.

Neula

Vietin kolme aurinkoista päivää Ruissalossa rock-festivaalilla. Olen ruskettunut enemmän kuin vuosiin ja näytän ihan punapäältä pisamineni, keikat olivat hyviä ja majoitushenkilökunta hyväntuulista ja joustavaa. Palatessani olin silti turta, voipunut, pahoinvoiva ja yksinäinen. Vakaumukseni vankkuus oli kuusinkertaistunut ja perspektiivi tarkentunut, ihan kuin ruotsinristeilyn jälkeen. Ankarasti tupakoidessani ja raskaasti humaltunutta festarikansaa toljottaessani pohdin tosissani, olenko liian nuori ymmärtämään vai liian vanha oppimaan keskimääräisiä käytösmalleja. Minusta koko alue oli infernaalinen humalan ja huonon käytöksen kyllästämä sikolätti, mutta useimmat muut tuntuivat viettävän kesän hauskinta viikonloppua. Olisi ehkä pitänyt ottaa kaveri mukaan.

Olisi hauskaa olla avoin ihminen ja tulla toimeen ihan kaikkien kanssa. Mutta maailmamme toimii tekemiemme valintojen asettamissa rajoissa, ja valintojen tekemättä jättäminen - liioiteltu avoimuus - johtaa ajelehtimiseen joka on vielä vaarallisempaa kuin väärien valintojen tekeminen. Jos alan tinkiä henkisestä tasosta ja idealismista, kaivan itselleni kuoppaa josta nouseminen on vaikeaa. Kyynikko ei saa mitään siksi, ettei usko valinnalla olevan merkitystä. Siinä hän lähestyy fundamentalistista evolutionistia ja menettää vapaan tahtonsa omasta aloitteestaan.

Siksipä: Ei pidä eikä tarvitse olla missään tekemisissä sellaisen viihteen kanssa, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada humalaiset ihmiset ostamaan lisää olutta. Ei pidä eikä tarvitse tyytyä seuraan, joka on juuri sitä itseään - seuraa, nimittäin - ja jossa kaljakavereiden kommellukset ovat niin hauskoja juttuja, että ne kannattaa kertoa useampaankin kertaan. Ei pidä eikä tarvitse ehdollistua ajatusmaailmalle, jonka mukaan Kännimaa on konkreettinen, autonominen kuningaskunta jossa kaikenlaiset lainalaisuudet ovat muuttujia. Ei pidä eikä tarvitse tyytyä. Ei pidä eikä tarvitse ajelehtia. Ei pidä eikä tarvitse. Mutta jos toiset haluavat, se on sallittava.

Tajusin myös, kuinka paljon olen kasvanut sitten viime Ruisrockin. Olen löytänyt kanavan ja motivaation taiteellisille pyrkimyksilleni, olen oppinut tekemään töitä, olen rakentanut terveemmän itsekritiikin ja paremman tietoisuuden siitä, mitä olen. Minun ei enää tarvitse olla aina oikeassa - "neula idiotismin heinäsuovassa" - vaan voin säästää ymmärrykseni niiden ihmisten korville, joiden kiinnostus ja kompetenssi riittävät vastakaiun tuottamiseen. Olen oppinut arvostamaan niitä asioita, joita aiemmin pidin itsestäänselvyyksinä - sivistystä, käytöstapoja, keskustelutaitoja, kiinnostusta, lahjakkuutta, rehellisyyttä, innokkuutta, itseironiaa, kärsivällisyyttä, luottamusta, ja ennen kaikkea näiden ominaisuuksien synnyttämää pakotonta, ilmavaa, syvällistä ja hauskaa keskustelua. Nyt tuntuu siltä, että voisin taas kaivata tällaisia positiivisia itsestäänselvyyksiä, olen laajentanut maailmankuvaani ehkä vähän liiaksikin. Paikkani universumissa on pikkuinen ja siksi syytä pitää hyvässä järjestyksessä, enkä edes osaa sopeutua riittävästi pärjätäkseni isossa ja pahassa maailmassa ilman suojaverkkoa.

Onneksi ei pidä eikä edes tarvitse.

Cynara

"Last night, ah, yesternight, betwixt her lips and mine
There fell thy shadow, Cynara! thy breath was shed
Upon my soul between the kisses and the wine;
And I was desolate and sick of an old passion,
Yea, I was desolate and bowed my head:
I have been faithful to thee, Cynara! in my fashion.

(- - -)

I cried for madder music and for stronger wine,
But when the feast is finished and the lamps expire,
Then falls thy shadow, Cynara! the night is thine;
And I am desolate and sick of an old passion,
Yea, hungry for the lips of my desire:
I have been faithful to thee, Cynara! in my fashion."

-Ernest Dowson

projekti: kabaree
työnimi : Cynara
henkilöitä: 3+yleisö

Tulin moneen loppupäätelmään viime viikolla. Graalin maljansa kullakin.