Cycling II

Starting a new round
Derangéd and sad;
I hope I'm an artist
- If not, I'm just mad...

...ja taas mennään.
Kiellettyjen kirjojen listalla tietenkin Platonin, T.S. Eliotin, Hessen, Saussuren ja Conradin koko tuotanto, Popen Essay on Man, Shakespearen tragediat ja "1984". "The Princess Bride" on riskitekijä, "All That Jazz" way vaarallinen. Musea ei pidä edes leikillään lähestyä ennen kuin parin päivän päästä.

Ensiavuksi typerää (mutta ei ikävystyttävää) mangaa, joku laimea dekkari ja swingiä. Musikaalisävelmiä, joiden kaikki fraasit päättyvät pitkään paisutusnuottiin ("Mä muistan vanhaa haavettaaaaaaaiiiiiin.... Kun kaikki näytti kauniimmaltaaaaaaaaaaa....")... ja ennen kaikkea raitista ulkoilmaa ja muiden ihmisten seuraa. Kas, neljän seinän syndrooma on se kaikkein helpoin hankkia.

Ylivilkas mieli aiheuttaa välillä jos jonkinmoisia hankaluuksia. Ja kyllä, silloin tällöin tekee hyvää saada rypeä. Mutta hiipivästä hulluudesta täytyy ottaa niskalenkki siinä kohtaa, kun se lakkaa olemasta produktiivinen tila, muuten uidaan pian liian syvissä vesissä. Sitten seotaan strukturalismiin, lähetellään kummia viestejä eikä päästä sängystä ylös.
Ehei, tyttöseni! Ei ilman painavaa syytä. And, as there is nothing serious in mortality - - -

Kuume

Olen kai kipeä. Mutta aina on joku kipeämpi.

Opittu empatia on ihailtavaa. Se tarkoittaa maailmanlaajuisesti harvinaista kykyä kuvitella itsensä toisen ihmisen asemaan. (Ihan niin kuin etiikantunneilla...) Empatiakyvyt kasvavat yleensä omien kokemusten kautta - jos on tuntenut raivostuttavaa turhautumista jonkin asian suhteen, on luonnollisesti helpompaa kuvitella toisen avuttomuus samantyyppisessä tilanteessa. On hienoa, jos voi teennäisen voivottelun sijaan tuntea aitoa myötätuntoa kanssaeläjiä kohtaan.

However.

Synnynnäinen empatia ei ole lainkaan yhtä mukava piirre, ainakaan kantajalleen. Sillä siinä, missä kokemusten ja logiikan kautta opitun empatian harrastaja kuvittelee itsensä toisen kärsimyksiin, empaatti löytää itsensä niistä tahattomasti.
Empatia on hyvä renki mutta huono isäntä: Oikein kanavoituna se tuottaa empaatin lähiympäristöön hyvinvointia ja osapuolten välistä ymmärrystä, väärissä käsissä se repii kappaleiksi omanarvontunnon, ylpeyden ja lopulta mielenterveyden. Empaatti on paras kuuntelija ja täydellinen uhri. Hän antaa luonnostaan paitansa talvipakkasella - hell, hän antaa lapsensa pois jos joku muu tuntuu sitä enemmän tarvitsevan! Empaatin voi torjua ja sysätä syrjään myöhempää käyttöä varten kuin kolmen pennin porton - luonnostaan empaatti alistuu kaikkeen, koska kuvittelee muiden tuskan aina suuremmaksi kuin omansa.

Siksi onkin ensiarvoisen tärkeätä, keitä empaatin läheisimpiin kuuluu ja millaisen itsetunnon ja ylpeyden fasadin hän rakentaa suojakseen, millaisen selkärangan ja tasapainon hedonismin ja myötäelämisen välillä hän saavuttaa. Ironia auttaa myös...

Koettakaa kestää. Luin "Ranskalaisen luutnantin naisen" kuumeisena ja tätä traagista sankaritarta jatkuu varmaan viikon verran. Sitten lupaan taas kirjoittaa jotain edes omalla skaalallani asiapohjaista.

Kesäpäivä

Puoliksi heräsin sateen ääneen. Oli lämmin. Oli hyvä. Käperryin takaisin vähän tiukemmin.

Torilla pohdin kymmenen minuuttia taikauskoisen kiihkon vallassa jäätelöpallon syvintä olemusta. Kesän ensimmäinen jäätelöpallo määrittelee nimittäin koko kauden tunnelman. Päädyin mango-meloniin. Raikas, eksoottinen, makea, kiusoitteleva, mutta klassinen.
Saapa nähdä. Kenties valinta oli liian kevytkenkäinen? Nythän pitäisi vakavoitua, täytänhän kaksikymmentä ja kuolemanpelko hapuilee jo otetta punaisista sandaaleistani... Jäätelönmyyjä hihitteli huolilleni. Kaikenlaisia kummajaisia.

Otin puoli tuntia vapaata viikon tutkimusaiheestani ("yhteiskuntaluokan heijastuminen jakauksen paikkaan 1910-20-lukujen ruotsinkielisessä saaristossa", mikä nakitus!) ja onnistuin löytämään pianon koskettimista kuusi, jotka miellyttivät. Kirjoitin kahteen sointuuni alun kappaleesta, joka kertoo hirveänupeasta tasavertaisuudesta.

Seurasin kaupungin viimeisen lounassalaatin jälkiä Fredrikinkadun Krullaan, josta saa myös mainiota maitokahvia. Tarjoilijoista ainakin osa on ihan oikeasti itävaltalaisia. Sain myös kuulla, että perheyrityksemme on suljetaan kertakaikkisesti juhannukseksi. Työnteko on kuulemma kiellettyä seuraavat kaksi päivää. Mitä ihmettä teen seuraavat kaksi päivää?!? kauhistuin, kunnes muistin olevani Lady Lupinesque ja selvinneeni ennenkin parista hassusta vapaapäivästä! Juhlan hurmaa... ja ...sen sellaista.

Paniikkireaktiona tein juttutarjouksen kahdelle päätoimittajalle. Että on varmasti tarpeeksi tulisia rautoja kun joutilaisuuden kolmipäinen koira täytyy taltuttaa.
Kuivattelin tukkaani sisäpihalla ja lueskelin kepeästi Fowlesin "Ranskalaisen luutnantin naista".

Lisää tällaisia päiviä, kiitos!
Ditto.

Aurinkokeiju

Elämäni ensimmäinen hiuskuva. Se siitä sitten. Olen tuomittu. En pääse pakoon verenperintöäni. Kilpailujen tuomarit tunnistavat jo isän käsialan, joten salongin täytyy käyttää vilunkikeinoja (lue: tytärtä) pärjätäkseen.
Lisäksi olen laulanut Les Misérablesia matkakaraokena (laulutaustat korvalapuissa on hyvä kailottaa täyteen ääneen Pitäjänmäen asemalla - mitä siellä tein, en enää muista...)

Silent Treatment

Although I’m sure you’re very wise,
There are some things you can’t disguise
And I can see them in your eyes
I guess it’s high time something dies...
And if you’re frightened,
You can always take my hand.

Stop being nice to me
Your company loves misery
(Won’t you listen,
Won’t you go to -)

Hell is such a lonely place
Give me one last embrace
(Silent Treatment,
Merde! Goodbye!)

I’m like a carnival balloon
Or an impending, frail cocoon
Both are destroyed so very soon
And now my head’s starting to swoon...
And if I’m frightened,
Will you ever take my hand?

And if I take defence
Will you lose your common sense?
(Tell me something
I did not know -)

Off you go now, play it fair
- But that’s your own affair
(Tic-toc! Snip-snap!
That’s it! Goodbye!)

Some things are better left untold
And as these shallow tales unfold
I’m growing still and growing cold
It’s good I’m never growing old...
And now I know that
You will never take my hand.

Hold your tongue and hold your breath
Turn the back to catch your death
(Rap-tap! Who’s that?
Damned spot, out I -)

Say you’ll love me to the end
I’m breaking as I bend
(Tic-toc! Snip-snap!
Rap-tap! Who’s that?)

Here comes a candle to light my bed
Here comes a chopper to chop off your head...!
Are we both worth nothing now?

O, Dio!

Ystävä ilmoitti katsovansa parhaaksi lopettaa kanssakäymisen, koska häiritsen hänen elämäänsä. Olin ymmärtävinäni että jatkamme hyvänpäiväntuttuina, mutta viestintä deklaraation jälkeen on ollut ristiriitaista.

Aamuöiseen humalaviestiin herätessäni en voinut olla miettimättä että jos tämä nyt kuuluu siihen aikuisten elämään, pidän mielummin naiivin kuplani - sen, jossa täyskiellot säästetään fiktioon eikä omia päätöksiä sovi sysätä muiden ylläpidettäväksi, mutta jossa kaveria ei jätetä ja luottamus eleen vastavuoroisuuteen on pyhä.

Samaisella hetkellä tajusin jotakin kenties oleellista:

Kahden ääripään välillä huojuminen luo kyllä illuusion liikkestä samalla tavoin kuin ympäristön vaihtaminen luo harhan muutoksesta, mutta etenemisen ja uudistumisen kanssa niillä on valitettavan vähän tekemistä.

Vuoristoratakin päätyy aina lähtöpaikkaansa. Jos vierustoverin korvan on vauhdin huumassa kirkunut kuuroksi, sitä voi pysähdyttyään pyytää anteeksi. Ylpeys on hieno asia, mutta sen takia on turha ottaa selkäänsä - käytöstavat hallitsee vasta, kun niitä osaa soveltaa muuallakin kuin arkipäiväisissä tilanteissa.

Ilostuin kovin opittuani jotain (enkä kaikkein vähiten siksi, että sain opin heti käytäntöön). Ja innostuinpa oppimaan lisää. Teologian, ravintoloiden, elokuvien, tenttaamisen, ideoinnin, tupakoinnin, klassisen kreikan ja valistusajan huijarien sekamelskaa, kerrankin täyteläisesti käytettyjä vapaapäiviä! Vielä tarvitsisin aikaa kaivautua nuottikirjastoon laulutunteja varten ja energiaa yhden pikku projektin loppuunviemiseen, sitten kesä rullaakin omalla painollaan...

Kuka olisi arvannut, että elämä löytyisi kuolleen kielen ja (vielä kuolleemman) gnostilaisen välistä? Ai niin, olisihan minun pitänyt...