Auto da Fe

Isä, olen tehnyt väärin. Olen ollut itsepäinen. Olen uskonut että huomaavaisuudella ja läsnäololla ja kiinnostuksella ja lämmöllä saa takaisin huomaavaisuutta ja läsnäoloa ja kiinnostusta ja lämpöä. Että kun panostan ihmisiin, he panostavat minuun.

Isä, olen lähettänyt virheellisiä viestejä ympäristööni. Jos vastaan viesteihin, muistan tapaamiset, teen aikaa toisten huolille, tuen ja otan vakavasti ne, joita kukaan ei ota vakavasti, olen epätoivoinen idiootti, altavastaaja ja vapaasti käytettävissä. Jos olen läsnä ihmiselle tai asialle, se tarkoittaa automaattisesti ettei minulla ole parempaa tekemistä. Ja silloin aikani on arvotonta, seurani sitä jota kaivataan kun ei ole muutakaan. Olen seuraa jossa muistetaan että sillekin tuttavalle piti soittaa. Olen se jonka aikaa ja huolta ei tarvitse huomioida, se jota ei tarvitse muistaa.

Isä! Fiat lux! Nyt ymmärrän utopiani vaarallisuuden. Elämä on peli ja olemme kaikki täällä tukahduttaaksemme toisemme. Koska kaikki mitä sinällä on on minältä pois. Ja sinuus pärjää ilmankin, minuus ei.

Ja kun nyt sieluni on pelastettu ja minut käristetään vain sovitukseksi virheellisistä oletuksista... mitä sanookaan viimeisen voiteluni suorittaja? Mitäpä muutakaan kuin - - -

"Miltei huolestuisin vuoksesi mutten pidä sitä tarpeellisena. Pärjäät ilmankin."

Oi kuinka väsynyt olenkaan ottamaan itseni vakavasti!