Profeetallinen pantti

Olemmeko mitä olemme parhaimmillamme - vai pahimmillamme? Voiko ihmiseen luottaa, jos tämä ei ole vuoteen uskonut tai välittänyt kuunnella puheitasi? Onko sinisilmäistä uskoa sanaan ilman toteutusta? Pitääkö sietää sitä, että on velvollisuus huolestua, muttei oikeutta auttaa? Saako toisen elämään puuttua edes niiltä osin kuin se koskee omaasi? Jos rakas ihminen on kuopassa eikä tee elettä noustakseen, pitääkö hänet jättää rauhaan? Kuinka paljon puuduttava seura tekee kaltaisekseen, kuinka paljon on kiinni itsestämme? Onko kyse kompetenssista, vai puuttuuko vain tahto kompetenssin saavuttamiseen? Entä jos joku on tyytyväinen ollessaan onneton? Teemmekö kaikki loppujen lopuksi juuri mitä tahdomme, vaikkemme sitä aina myöntäisikään? Onko millään valinnalla mitään merkitystä?

Olen käynyt tämän kierron jo läpi. Se johti takaisin itseensä. Takaisin itseensä. Takaisin itseensä. Opin kauhean paljon.
Vielä on yksi asiaa sisäistettävänä, se kaikkein vaikein:
Ainoa asia jolla ei ole MITÄÄN merkitystä on kierto joka johtaa takaisin itsensä.

Mutta valinta ei ole minun. Hassua - välinpitämättömyyttä en ole koskaan halunnut maailmaan lisätä, mutta nyt se vaikuttaa pakolliselta kuviolta. Kaikki muu on kokeiltu ja se tekee liian kipeää. Onnekseni voin kutsua sitä kasvukivuksi - en ikäni perusteella, vaan siksi että kasvan.

Ja siksipä... Ravattuaan tuhat kertaa ylös alas tikkaita kirja kainalossa ja puhuttuaan viittä kieltä (joukossa pari sellaistakin, jota ei oikeasti osaa) myyjätär huomaa hetkeksi seisahtuessaan palanneensa siihen hyvään arkeen - arkeen jossa jokainen hetki on oppimista ja innostumista varten. Arkeen, jonka voi huoletta katkaista hetkeksi. Vielä juostaan hullun lailla levittämään vernissaa tauluaspirantille, kirjoitetaan päivittäisrunoutta ja juostaan suutelemassa rakkaita ystäviä, tarkistamassa että kaikki on hyvin.

Nyt kaulassani roikkuu suojelusenkeli. Fear not. Profeetallinen pantti takaa paluuni. Mikael on sitäpaitsi kovempi jätkä kuin Saatana, se on nähty. Paradise Lost, Book VI.

Kaksitoista tuntia ja olen lentokentän aulassa - ja toivottavasti jo silloin lomalla enkä puhelimessa työasioissa... Ajattelin nukkua ensimmäisen viikon. Sitten voisin vaikka tarttua keskeneräiseksi jääneeseen projektiin. Sanoin haluavani. Sanasta miestä.

"Sillä mitä hyötyä on kourallisesta hiekkaa jollei se ole rannalla?"
-Sigrid (hätäinen suomennos, vielä pitäisi pakata...)