Santa Lauretta

Valvonko yöni
sellaisen vuoksi,
joka valvoo yönsä
sellaisten vuoksi,
joita en katsoisi kahdesti?
Ja niitäkö pitäisi puolustaa?
Ja minunko – kun eivät itse osaa?

Shh, kaikki hyvin. Minä peittelen. Toiset ajavat sohvalle ja luulevat todistavansa jotakin. Eikö niitä paijattu pienenä? Toiset tukeutuvat perustuslakiin. Eivätkö ne ole koskaan läväyttäneet miestä avokämmenellä kun se sanoo pahasti? Onko jokainen oman maailmansa ainoa olento, joka uppoaa osuttaessa?

Ja kuka helvetti minä olen syleilemään kaikkia? Santa Lauretta Sallimuksen vuoksi hullujen suojelija joka luulee löytävänsä Persian kartalta eikä usko Sähkömieheen. Pian saan tietää kantavani lasta pyhän hengen valtuuttamalle kuunsäteelle. Lopuksi minut vaahtokarkitetaan marttyyriksi. Kivet ovat niiiiin VT:tä.

“If thou beest born to strange sights,
Things invisible to see,
Ride ten thousand daies and nights
Till age snow white haires on thee…”

Kymmenentuhatta päivää ja yötä. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Aion täyttää seuraavaksi neljäkymmentäyksi. Luin yhdestä kirjasta että sellainen luo naisen ympärille ikuisen nuoruuden auran.

Olen kahdenkymmenen ja sanotaan ettei minun pitäisi puhua näin.
Olen aina nauttinut korttitalojen kaatumisesta ja nyt meni monta kerralla.
Valkoiselle kokovartalomaalille olisi taas tilausta. ”Buu!”, huudan kaulukseni kätköistä.

Ei valvota enää. Suo nukkua.
Kaikki on paremmin heti kun kirjoittaa puuta heinää.
Olen palannut. Paljon kerrottavaa.