Etäisyys

Olen viime viikkoina pohtinut etäisyyksiä monessa eri yhteydessä. Tänään hämmennyin käytöskoulussa. Esitän teesin.

Ihmisyksilöiden välillä on kaksi mahdollista etäisyyttä - käsivarrenmitta ja otsakosketus (sitten on pitkä tikku, mutta niistä ihmisistä tuskin tarvitsee sanoa tämän enempää). Kahden ihmisen välillä tämä etäisyys on vakio; siihen eivät vaikuta tilaisuus, läsnäolijat, elämänvaihe, hormonit, humala eikä tupakanpuute kuin hyvin hetkellisesti.

Hienoisia viittauksia. Muodollisia käytöstapoja. Punnittuja tekoja. Roolisuorituksia, joiden tehtävä on saada paikallaolijat siihen käsitykseen, että puhuja on pätevä / oppinut / kulturelli / sähkömies / lesbo / hyvä jätkä / lady / ylipäätään paras. Poliittisesti ja sosiaalisesti taiten muotoiltuja lauseita. Kohteliasta kiinnostusta, yleensä teeskenneltyä.
Vasta kun ärsytystä on kerääntynyt rekkalastillisen verran ja mitta tulee täyteen, näpäytetään. Huomautetaan käytöstavoista, asemasta, henkilökohtaisista vioista, käytösmalleista. Sanotaan se, mitä oikeasti ollaan ajateltu koko ajan.
Ystävälliset, jopa tuttavalliset välit esim. työtovereiden kanssa ovat toki normi, mutta niin on myös käsivarren mitta sormet ojennettuina. Näiden ihmisten kanssa ei pahemmin riidellä, eikä heidän näpäytyksiään oteta vakavasti.

Ystävien kesken en haluaisi odotella mitan täyttymistä, parempi on tökätä lempeästi kylkeen saman tien. Otsakosketuksessa on mahdollista sanoa tai tehdä mitä vain ilman pelkoa väärinymmärretyksi tulemisesta – sävy ratkaisee sisällön, eivät sanat. Otsakosketusihmiselle soitetaan keskellä yötä ja valitetaan että kaikki muut ovat idiootteja tai että päivä on pilalla. "Vanha heila kello viidessä, voitaisiinko näyttää siltä että meillä on tosi kiinnostava juttu kesken?" on toinen suosikki. Neniä hierotaan sen yksilön kanssa joka naljailee kannustaen – ja nauraa kanssasi molempien vioille.

Hyvä, olen jälleen pukenut sanoiksi yhden itsestäänselvyyden. Miksikö? Dilemma:
Entä jos nämä kaksi etäisyyttä yhdistetään? Entä jos satunnaisesti teititellään vielä sinunkauppojen jälkeenkin? Kaaoshan siitä syntyy. Ja sitten läiskäistään valkoisella hanskalla asioista, jotka vielä minuuttia aikaisemmin olisi kuitattu toverillisella teatraalisuudella ja yhdellä "hups, sori"lla.

Tietysti pitäisi osata vastata armaana vaikka kuinka neiditeltäisiin. Minulla on kuitenkin paha tapa ottaa silmä silmästä. Metsä huutaa niinkuin sinne kuiskataan, tiedättehän? Joku voisi vaikka kutittaa minut henkihieveriin tästä hyvästä.