Neljà ruutua tikattu

Cremona on pieni paikka ja jokaisen hotellin hintaluokka on mitoitettu sen mukaan, ettà asiakkailla on varaa ostaa itselleen stradivarius.
En làhtenyt Cremonaan. Tein jotakin fataalia ja harkitsematonta.
Hyppàsin Firenzen junaan.
Virhe.

Toki tààllà on ihaniakin ihmisià. Kaikki kolme tapaamani paikallista vanhusta ovat olleet oikein sympaattisia.
Ensimmàinen pàivà meni porttikàytàvià ja pikkukujia juostessa majoituksen peràssà. Matkallani tòrmàsin kissaan joka palasi lopulta omistajalleen. Portaikko oli hàmàrà ja kostea. "Lauretta, vanhuus on pahinta mità minulle on koskaan tapahtunut..." Ryppyinen kàsi taputtaa poskeani. "Mene, Lauretta, mene."
Turkkilaisten tyttòjen kanssa lauleskelin kadulla - olisi pitànyt ottaa viulu mukaan - ja olen tavannut ihmisià, vaihtanut kuulumisia... tahtoisin kuitenkin parempaa seuraa tai olla yksin. Vàsyttàà.
Minusta pidetààn kauheasti heti kun avaan suuni ja soperran murtunutta italiaani. Eikà ihme, se ei nimittàin ole tààllà kauhean yleistà. Ihan kuin olisi festareille tullut - ihmiset vaeltelevat samalla tavin laumoissa ympàriinsà ja rihkamakojujakin riittàà. En kohta kestà enàà. Varasin Uffizi-lipun ennakkoon ettei tarvitsisi jonottaa kolmea tuntia. Amerikkalaiset kàvelevàt ympàriinsà listojensa kanssa ("Yeah, NOw I've seen DAvid! What's NExt?") - rasti joka ruutuun, niin taivaspaikka on taattu! Things to do before you DIE just as much a simpleton as when you were born.
Niin... Voimaton raivo meni jo, nyt olen vain turta ja yritàn lòytàà ajat ja kadut off the beaten track. Yòllà on ihanaa, ei tarvitse vàistellà ihmisià ja tunnen oikeasti olevani kosketuksissa johonkin, mikà on minulle tàrkeàtà. Olen kaikesta huolimatta Firenzessà, vaikka se seikka on helppo unohtaa kun tulee lihavien amerikkalaisten murjomaksi kahden minuutin vàlein.

Tànààn olen menossa illastamaan Othellon kanssa. Saatte olla niin mustasukkaisia kun haluatte, menen silti. Voin kuvitella itseni Desdemonan kaltaiseksi jaloksi naiseksi. Viimeiset kunniallisuuden rippeet ja niin edelleen.