Siitä on kyse. Kelaus takaisin. Alkuun. Uudestaan. Pakottauduin kirjoittamaan kolmen sanan lauseita kappale kerrallaan. Aloitin piirustuskurssin. Pastelliliiduilla kuukauden leikittyäni kuvankäsittely helpottui puolella. Ehkä puolikas näkemystäkin. Ja kompositio.
Suoristan kaikkeutta pienin liikkein, pohjalta. Ja kun suoristaa pohjalta, on karsittava aineistoa päältä, muuten liikuttaminen tulee liian raskaaksi. Jos jaksan vuoden, ovat perusteet suorassa vuosikymmenen.
Vieläkään en aivan käsitä kuinka tähän päädyin.
Muistan, kun vielä olin elementissäni hämyisen baarin keskimmäisessä pöydässä - kädessäni lasi vaikeata juomaa ja huulillani kulttuurivallankumous. Ja ne yöt...! Elämäni parasta aikaa. Ja onneksi ohi. Ehkä huomasin, ettemme koskaan kuolleet huomenna. Eikä jumalallisuuttani mitenkään rajoita se, etten pääse osoittamaan sitä nimettömälle ja kasvottomalle tuntemattoalle jolla ei muuten ole yhteyttä kanssani.
Moni on nyt oppinut menemään kotiin. Meistä molemmat, ja se on paljon.
Parasta on opiskelu. Valitsin oikein pääaineeni, se saa pulssini kiihtymään myös ruotsiksi. Todella kaipaan kreikankirjojani, vaikka niissä homoeroottiset piirtokirjoitukset ovatkin englantilaisherrojen käännösten siistimiä. Kaikkialla muualla opettelen alkeita, jotka olen ohittanut olankohautuksella kun olisi ollut niiden aika - kreikassa aloitan todella pohjalta, ja se ruokkii intohimoani kieltä kohtaan.
Sitäpaitsi -
Eilen tunnille ilmestyi tyhjästä ihminen, johon voisin haluta tutustua.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Hyviä asioita tapahtuu, näemmä, ja niistä on aina kiva lukea. Mutta mikä on kun olemme molemmat päättäneet pakottaa tekstimme kolmen sanan paketteihin? Itselleni tosin sallin vain kaksitoista kirjainta...
Post a Comment