Saturday, May 06, 2006

Muistakaa makasiinit!

Makasiinien tuhopoltto nosti Helsingin taivaalle kookkaimman savupatsaan jonka olen nähnyt. Katsoin raitiovaunun ikkunasta tuhkanharmaata Mannerheimintietä ja tuumailin, että maailmassa on sittenkin jäljellä draamantajuisia hulluja - Makasiineista on keskusteltu niin kauan kuin minun sukupolveni muistaa, ja väännön jo loputtua ja purkutöiden aattona joku on tuikannut kiistakapulan tuleen! Evakotkin polttavat viljan paetessaan, jottei vihollinen sitä saisi. Se on eleetön, mutta uhmakas vastalause niiltä, jotka ovat jo hävinneet.
Ja niin on yksi ihminen antanut tulelle sen, mistä oli suunniteltu somistuksia uutta musiikkitaloa ympäröivään puistoon. Koska kaupunkilaiset pitivät Makasiineista. Koska keräsimme tuhansia nimiä niitä puoltavaan adressiin. Koska Finlandia-talo on se rakennus joka on purkutuomiota vailla, ei siitä ole konserttisaliksi. Koska kaikkea ei aina tarvitse kaavoittaa umpeen ja ottaa hyötykäyttöön. Koska tarina on joskus tärkeämpi. Koska kaikesta tästä huolimatta traktorit olivat tulossa maanantaina.
Ja niin saimme savupatsaan, joka näkyi koko kantakaupungissa. Ei loukkaantuneita, ei epäiltyjä, ei mitään tehtävissä paitsi odottaa, että tuli tyyntyy. Tuhannet helsinkiläiset katsomassa, kaikille vastaantulijoille voi puhua Makasiinien palosta.
"Remember, remember the fifth of November" hymisin, ja tunsin poikkeustilan suoman lomapäivän alkaneen. Tuhopoltto, onnettomuus, oikein, väärin - yhdentekevää, jos tarina elää vuoden, parin yli.
Tuleeko Makasiineista tämän nuorison Wanhan valtaus? Kuuluuko barrikadeilta joskus iskulause "Muistakaa Makasiinit!"? Jää nähtäväksi.

Meanwhile back in the jungle...

Joku huomautti kummallisesta baarikäytöksestäni: "Ensin näen sinut kiljumassa mikkiin ilman paitaa mutta kun palaat pöytään, kaivat kirjan esiin ja jatkat teen juomista kuin mitään ei olisi tapahtunut!"
En ymmärtänyt ristiriitaa.

2 comments:

Anonymous said...

Kaiken lisäksi tuli tuhosi pääosin sen osan Makasiineja, joka piti säilyttää... Ups. Tätä ei taidettu ottaa selville. Morons.

-S-

PS. Mitenniin ilman paitaa? =0

Anonymous said...

AiJoo, ja täs ois tää...

http://catmydog.comicgenesis.com/d/20060309.html

-S-