Puh, puuhaa...

...jos jonkinlaista. Olen juossut hulluna ympäriinsä, hoitanut asioita, soittanut puheluita, vienyt ja tehnyt kuvia, toiminut mallina, kummastellut toimittajia, keksinyt oikeita projekteja oikeille ihmisille, lohduttanut ystäviä, suudellut tyttöjä, halaillut poikia, käynyt keikalla, räpännyt Hevikaraokessa, opiskellut, syönyt ulkona, hengaillut kirjaston liepeillä, juonut kahvia, polttanut tupakkaa, selvittänyt tenttiepäselvyyksiä, haukkunut opoja, panikoinut, hihitellyt, suutahtanut, ilahtunut, palaveroinut, loukkaantunut, inspiroitunut ja itkenyt sekä turhautuneisuuttani että myötätunnosta...
Tukkaani on kähmitty, poveeni on itketty, hameeni alle on ujutettu käsi, minut on yritetty parittaa ja pöydässäni on tapeltu.

Mutta mikään tästä ei tunnu kauhean tärkeältä.

Parasta on, kun löydän tahdon sanoa "Ei Nyt" kaikelle ja kaikille, vaihdan kotikimonon päälle, keitän hehkuviiniä, laitan Bachin soimaan, vaiennan puhelimen ja käperryn samettinojatuoliin lukemaan ja kirjoittamaan. Rauha on löydettävä, jos jotain aikoo tehdä. Kahdeksan tunnin jälkeen olen saanut aivot päälle ja elämä tuntuu humalluttavan ihanalta. Äärettömän kiitollinen omasta kodista. Nyt on oikein hyvä.