Misantrooppinen kausi nostaa päätään. Tiedän tismalleen, miksi: olen nähnyt liikaa ihmisiä ja lukenut liian vähän. Oksennan, jos joku yllättävä taho vielä kehtaa tunnustaa minulle palavan rakkautensa. Olen väsynyt hyväksikäyttöön ja kyllästynyt ongelmiin. Tekisin mitä tahansa jos voisin poistaa parisuhdeajattelun ihmiskunnasta. Sitä tyttö tarvitsee aivan toisenlaista materiaalia...
Mummoni, niin eläkkeellä kuin onkin, riisuu kerran viikossa raskaat sormukset kotkankynsikäsistään kammatakseen kuoleman kynnyksellä horjuvien, valkohapsisten diivojen hiukset.
"Eivät ne eukot tule laitattaakseeen kymmenen karvaansa kaljunsa peitoksi jotta kissa ilahtuisi", mummo aina tuhahtaa, "ne tulevat paijattaviksi, koska kukaan muu ei niitä enää silitä. Koska on ihanaa, että joku vielä välittää niistä kymmenestä karvasta. Ja kyllä minä niistä jokaisen hautaan saattelen."
Kutsuisin rakkaudeksi. Burlesque, touchant au fond.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment