Memo

Kun pelkäät aistiesi turtuneen, revi granaattiomena riekaleiksi paljain käsin peilin päällä. Harva teko tuottaa niin arkaaista nautintoa.

Hukassa tuhat sanaa

Halkeamasta valo tulee sisään.
Muisti. Luonnos.
Uni. Totuus.

Poliisiauto pysähtyy jään peittämälle tielle, valokeilat suoraan minuun osoittaen. Näen kadun toiselta puolelta mustan palttooni, odottavien puutalojen rivistön, hengitykseni huurun vastavalossa, epävarman askeleni röpelöisellä jäällä, poiskäännetyn katseeni, tämä ei kuulu minuun, eihän? Siinä on valokuva.

Tänä vuonna olen tuskin tarttunut kameraan, mutta maailmani muuttuu kuviksi. Minä muutun kuviksi, kieleksi jota ymmärän mutta jonka aakkosia tuskin osaan piirtää. Muistini tallettaa jokaista tuhatta sanaa kohti sulkimen naksahduksen, mutta en vielä tiedä, mitä sanoja se vastaa.

Naputan vedoksiini kirjoituskoneella lauseita kuin nimilappuja. Rakennan sanakirjaa, jota vain minä voin käyttää. Etsin tuhatta sanaa tuhotakseni ne.