Princely Ball

Her fierce and sensual mother
Was found in shallow water
A galleon of liquid in her throat
Just like the pieous father
Explained it to the daughter –
The sea was too rough for so small a boat.

But you know how children are
The apple falls not far
Now she’s a languid temptress, hardly come of age
She knows that the prayer-book
Doesn’t suit her look
She yearns to get out of her homely cage...

She knows her fortune is her face
Her feet so small and tender
Her neck’s so bare it begs a chain
Will someone not defend her?

Fortuna’s on vacation
‘Til she gets the invitation:
“Tonight the common girls shall dance a princely ball!”
The pidgeons spread the rumour:
“The King is down with tumor”
Her little feet might assure a certain fall.

But no, her family
Shall not see such indiquity -
The ballroom girls molest their dignity!
For dancing is a sin
And you might as well get in
Show a leg, or undress, or something...

She knows her fortune is her face,
Her feet so small and tender
She slips out silent to the night
Will someone not defend her?

But too soon goes the bell
She starts at the knell
The Prince calls her name in a broken tone
Her giddy laughter
Lingers after her
She knows full well he will turn every stone…

Hot and flustered is her face
Her fortune is made by a shoe in the sand
He pants to keep up with her pace,
But suddenly stops with the trophy in hand...

As she gets older she will bathe in blood
But still she will be queen.


Kirjoitin jotain pientä. Se on vähän nokkela ja saa minut hymähtelemään.
En yleensä tee laulelmia tarinan muotoon, mutta nyt tunsin tarvetta kertoa Tuhkimosta. Jatkan taannoista satusankaritarteemaani. Jos Prinsessa Ruusunen on determinismin riivaama piruparka, Tuhkimo on pyrkyri joka käyttää hyväkseen prinssin kenkäfetishiä.
Ja tavallisempikin mies ymmärtää, miksi prinssi lankeaa. Valtakunnan pienin jalka kävelykelvottomassa lasikengässä... Ylhäisten naisten kengänpohjat olivat usein runsaasti kirjaillut.
Rossinin "La Cenerentolan" libretisti vaihtoi kengän rannerenkaaseen säädyllisyyssyistä. Näyttelijätär saattoi paljastaa kenkänsä lavalla, mutta naisen paljas jalka miehen kädessä oli jo siveettömyyden huippu!
Juotiinkohan Tuhkimon juhlissa shampanjaa lasikengästä? Ehkä tarvitsen vielä yhden säkeen.

"Salary...

...is no object. I want only enough to keep body and soul apart."
-Dorothy Parker

Dorothy sen sanoi. Aika on kultaa kalliimpaa ja ruumiilla tulee olla sen verran mukavaa, ettei sillä tarvitse vaivata päätään. Plussaa on, jos perusasiat ovat päälläkin suunnilleen kunnossa. Kaikki siitä eteenpäin on valintojen tekemistä aika/raha-akselilla ja oman kuplan hoivaamista ja laajentamista. Mitä tahansa sanotaankin, kupla on tärkeä. Ehkä tärkein.

Carl Michael Bellman

Oi! Harvoin mainostan nettisivuja, mutta tämä on pakko noteerata!

http://www.bellman.net/

Hämmästyttävä sivusto - sanoitukset, musiikki, nuotit, alkuperäisnuotit, kommentaarit, lexicon, kaikki!
Osaisinpa paremmin ruotsia....

Il était une fois...

"Here comes a candle to light my bed,
Here comes a chopper to chop off your head!"

Hmm... A bit unorthodox, I admit, but such is life. Olen kirjoittanut hassuja riimejä pikkuisiin melodianpätkiin ja nyt harjoittelen Marlene Dietrich - kappaleiden sointuja taitamattomasti pikku pianollani.
Välillä täytyy tuntea itsensä kahdeksanvuotiaaksi. Lainasin pikkuveljeltäni salapoliisimangaa ja lueskelin sitä sängyssä jalkojani heilutellen. Ajattelin joutessani ($%+#?!!) rakentaa miniatyyritalon. Pienoismallit ovat aina kiehtoneet mieltäni - niiden olemassaoloon on niin hyvin vähän käytännöllisyyteen liittyviä perusteluja, että niiden on pakko olla taidetta.

Hassutuksia

Kuinka tämän parhaiten sanoisi...? Kevät on juhlaa! Olen selviytynyt häähirveyksistä ja purjehdin jo täyttä vauhtia kohti uusia kyklooppeja (Kirken nasaali on jo historiaa). Vielä kun ehtisi kaiken ihanan keskellä lukea vähän enemmän, etenkin koulukirjoja... Tiedän kyllä. Ehtisin jos viitsisin. Viitsin sitten kun on ihan pakko. Kuten tavallista. Kas, muiden rimat eivät ole mitään - oma on kaikki.
Ja ajattelin ruveta realisoimaan todellista potentiaaliani pikkuhiljaa.

Sitä alkaa pikkuhiljaa huomata muokkautuvansa siksi naiseksi, joka tulee olemaan. Ei täysin kehityskelvoton olento.

Passio

Ah, pääsiäinen! Joulusta ei koskaan tiedä, missä lukaalissa ja missä seurueessa sitä viettää tai mitä kauheuksia lahjapaketeista paljastuu. Pääsiäinen on monin verroin miellyttävämpi ja selkeämpi: Tiedän sanoa, että ensin olen suvun kanssa syömässä ja sitten juoksen Johanneksenkirkkoon kuuntelemaan Bachia. Tämä perinne on tietysti sitäkin merkityksellisempi, kun olen keksinyt sen ihan itse!
Kuuntelen Matteus-Passion kerran vuodessa kirkossa enkä siinä välissä koske teokseen vaikka kuinka himottaisi. Korkeintaan selailen nuotteja päästäkseni pahimmasta nälästä. Äänitallenteet ovat nykyään itsestäänselvyys, ja siksikin tuntuu erityiseltä kuunnella yhtä teosta niin kuin musiikin ystävä olisi sen ennen radion yleistymistä kuunnellut; elävänä esityksenä kerran vuodessa.

Kuten kaikkiin hyviin perinteisiin, vuosittaiseen passioon kuuluu monenlaisia rituaaleja. Tulen aina mummolasta, joka on Johanneksenkirkkoa vastapäätä; olen aina sekavassa mielentilassa sanailtuani kiivaasti sukuni kanssa; istun aina parvella ja useimmiten alttarin takana, missä on vähän ihmisiä koska kuoroa ei näy (sen sijaan kapelmeister on hyvin näkyvissä, samoin vuosi vuodelta pulisongikkaampi evankelista, ihana mies); otan aina mukaani partituurin ja perinteikkään ohjelmani, jonka sivuihin on vuosien varrella raapustettu kommentteja jos jonkinlaisia (alkaen jonkin aarian epäinhimillisestä kestosta ja päätyen "Jeesus starring pehmoinen tyyny"-piirroksiin). Selkäni kipeytyy aina helvetillisesti enkä koskaan muista ottaa evästä, joten jonkinlainen myötäkärsimys kuollutta profeettaa kohtaan on taattu. Tulen aina ulos kirkosta tyynen onnellisena, ehkä vähän henkistyneenäkin.

Kiirastorstaina Johanneksenkirkko on minun turvapaikkani. Matteus-Passio rytmittää vuottani paljon henkilökohtaisemmin, todemmin kuin uusivuosi tai kesäloma.
Uusi sykli on taas alkanut. Aloitan sen syömällä hyvin ja pitämällä huolta laiminlyödyistä ystävistä.

Half Jill

Pohdin naiseuttani tylliunelmien keskellä. Tulevaisuudensuunnitelmissani ei koskaan ole välkkynyt “jonkun kivan pojan” löytäminen, yhteinen koti tai – luoja paratkoon – häiden teema. Ei, en ole sellainen nainen.

1700-luvulla olisin ollut vaikutusvaltainen rakastajatar ja pitänyt omaa oppineiden salonkia. 1800-luvulla olisin pukeutunut kotona työhousuihin, ansainnut rahaa omalla taiteellani ja pitänyt itse rakastajia. Viime vuosisadalla olisin tehnyt samaa, mutta laillisesti. Jokaisena aikakautena olisin aiheuttanut skandaaleja, koska olisin ollut vähän liian älyllisesti uhkaava, seksuaalisesti aktiivinen ja muuten vain liian mielikuvituksekas, vahva ja vakavasti otettava ollakseni yhteiskunnallisesti turvallinen. Voin olla muusa ja taiteilija, malli ja kuvaaja, rakastaja ja rakastettu. Voin olla äiti olematta pikkuvaimo, voin lukea kirjallisuutta olematta runotyttö, voin laittaa hyvää ruokaa olematta taloudenhoitaja. Luojan kiitos! Olen aina ollut kiusaantunut ajatuksesta, että tekemisiini voidaan liittää “sievyyden” leima siksi, että olen nuori nainen. Siksi olen luonnostani aina hakenut käytösmalleja maskuliinisista hahmoista...
Mutta mitä teen tällä uudella, uljaalla vuosituhannella?
Whatever I please.