L'exessive

Tarkkanäköinen ystäväni huomautti kerran (kesken jälleen yhtä narsistista vuodatustani):
"Laura kulta. Joka kerta, kun tulet luokseni ongelminesi, selostat jompaa kumpaa kahdesta perusviastasi. Ensimmäinen on se, että olet täydellinen. Toinen on se, että kaikki rakastavat sinua. Painu helvettiin."
"Ei pidä paikkaansa!" närkästyin kunnes aloin pohtia asiaa. "Tai no, oikeastaan... ehkä vähän... Hyvä on, myönnän kaiken..." Puoli minuuttia myöhemmin olin jo toipunut nolostuksestani. "Mutta et tiedä, kuinka kamalaa on olla täydellinen ja kaikkien rakastama!" Bu-huu.

Mutta niinhän se on, omat pulmat saattavat vaikuttaa suhteettomiksi paisuneilta kun ajatellaan Afrikan lapsia tai Venäjän köyhiä. Mutta laimea tyytyväisyys ruokkii apatiaa joka puolestaaan on surkea kasvualusta toiminnalle. Siksi annankin itselleni luvan ruokkia sitä eksessiivisyyttä ja hankaluutta joka tekee tragikoomisia kohtauksia elämän episodeista. Niin kauan, kun paatos ei estä minua hihittelemästä omille heikkouksilleni - ja, mikä vielä tärkeämpää, vahvuuksilleni - itsetietoisuuteni pitää jalkani turvallisesti irti maantiestä. Keskinkertainen auvo on niin kauhean... epäboheemia! Ja suhteettomuus on aina hauskempaa, olettaen että se sisältää itseironiaa (muuten se on lähinnä huonoa käytöstä).

The Case of the Puzzled Apple

Studiolle on aina mukava tulla, kun tietää pääsevänsä ratkaisemaan pähkinöitä. Tänään olemme Jefuneen kanssa suunnitelleet tuotteen, jota kutsumme palapeliomenaksi. Puolen tunnin monikielisen aivoriihen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että paras tapa tehdä omenasta 3D-palapeli on jakaa se osioihin, joista jokainen jatkuu omenan keskukseen saakka. Näin palapelin jokaisen palasen voi irrottaa kartionmuotoisena osiona ja syödä siististi. Tarkkailkaa lähikauppojanne.

Kuvamanipulaatio vastaa samaan tarpeeseen kuin scifi - tarpeeseen kysyä "Entä jos?" Ja kuten elokuvissa, toteutus on toissijainen - oikeastaan vain Idealla on merkitystä. Kun Dracula muuttuu muovilepakoksi itse efekti ei huijaa ketään, mutta Tarinan, Idean voimakkuus saa yleisön täyttämään tekniset puutteet mielikuvituksella. Puolustan Hapsiaista taiteen käytännöllisen tason ylimpänä symbolina.

Olen tänään myöskin perehtynyt 1860-luvun merenkäyntiin ja Tyynenemeren tuonaikaisiin valtasuhteisiin... Myös kulttuurihistoriaan.

Eilinen tilanne pakotti minut siteeraamaan Hamletia ("I must be cruel only to be kind") ja tuntemaan itseni kauhean hyveelliseksi. Ehkä sitä pientä valheellisuuden siementä kuitenkin kantaa povellaan, mutta hyvä tietää kantavansa. Samaisesta asiasta muistin Stendhalin joskus ihmetelleen:

"What has been my place in the world? My mistresses? What I've read?"

ja päätin tyynnyttää itseäni lukemalla vihdoin The Red and the Blackin. Kirjaan syventyminen tulee aina vain vaikeammaksi, mitä harvemmin sitä tekee. Ensimmäisen tunnin vääntelehdin ja koetin keksiä jotakin tärkeämpää tekemistä, mutta sadan sivun jälkeen olen taas elementissäni. Pelottavaa. Nytkö se vanhuus jo tuli?

Maanantaina pitäisi taas tehdä mallintöitä. Odottelen vain että joku alkaisi maksaa siitä, että toppuuttelen viikonloppuani. Ja nyt pitäisi osata kävelläkin! Kamalaa! Mitä vain, paitsi smalltalkia muotimaailman silmäätekevien kanssa. Voisin ehdottaa stylistille, että pvc-suukapulat ovat uusinta uutta Pariisissa... Vieläkin hippusen pisteliäs vieraampien ihmisten ilmoille.

Charta non erubescit

Misantrooppinen kausi nostaa päätään. Tiedän tismalleen, miksi: olen nähnyt liikaa ihmisiä ja lukenut liian vähän. Oksennan, jos joku yllättävä taho vielä kehtaa tunnustaa minulle palavan rakkautensa. Olen väsynyt hyväksikäyttöön ja kyllästynyt ongelmiin. Tekisin mitä tahansa jos voisin poistaa parisuhdeajattelun ihmiskunnasta. Sitä tyttö tarvitsee aivan toisenlaista materiaalia...

Mummoni, niin eläkkeellä kuin onkin, riisuu kerran viikossa raskaat sormukset kotkankynsikäsistään kammatakseen kuoleman kynnyksellä horjuvien, valkohapsisten diivojen hiukset.
"Eivät ne eukot tule laitattaakseeen kymmenen karvaansa kaljunsa peitoksi jotta kissa ilahtuisi", mummo aina tuhahtaa, "ne tulevat paijattaviksi, koska kukaan muu ei niitä enää silitä. Koska on ihanaa, että joku vielä välittää niistä kymmenestä karvasta. Ja kyllä minä niistä jokaisen hautaan saattelen."

Kutsuisin rakkaudeksi. Burlesque, touchant au fond.

Bellissima Saara!

Hih, halusin kokeilla klassista Hollywood-otosta yhdellä valolla ja heijastimella. Tämä on suoraan kamerasta, olen siis tehnyt parhaani manuaalisin keinoin tällä kertaa... Lauran versio Vermeeristä. Tässäkin on pikkuinen valo, jota ei oikeastaan ole olemassa. Rakastan ajatusta.

Kamera on niin objektiivinen ja mielikuvitukseton kapine, että sille pitää kädestä pitäen näyttää, miten ihania ihmiset oikeasti ovat. Pöhkö vempain.

Olen aika tyytyväinen kompositioon - hatun nauha, korvanlehti ja kaula-aukko tuovat sopivan viitteellisiä kiintopisteitä ja tuovat balanssia... Sain jopa skarpattua niin, että Saaran käsi on out of focus. Varmaan paras sekoiluni tähän saakka. Kyllä tämä vielä taidoksi muuttuu.
Ja Saara on ihana! Toiset ihmiset ovat sellaisia: Istuvat kameran eteen ja luovat kontaktin saman tien katsojaan saakka. Ilman minkäänlaista vaivaa.

"Know then thyself..."

Hassu viikonloppu. Kaksi päivää hengailua, meteliä, hevareita ja huutamista (Kaapelitehtaalla on ihana laulaa! Yleisölle on ihana laulaa! Yleisön kanssa on ihana laulaa!) - ja nyt sunnuntai lokoilua, runoja, juustoja ja pohdintaa.

Pohdintaa toden totta... Kertausta. Pääsin taas lempiaiheeseeni, bear with me. Tytön täytyy välillä keksiä elämän tarkoitus, muuten käy aika pitkäksi! "Essay on Man" ja "The Heart of Darkness". Platon ja Hamlet. Kaikki kliseet. Lunastava Idea. Totuuden rakastaminen. Yleisen ja yhteneväisen moraaliopin puute. Konventio. Anteeksianto ja häpeä. ...rambling...

Sorrun pikään sitaattiin. Silkasta laiskuudesta.

Know then thyself, presume not God to scan,

The proper study of mankind is Man.

Placed on this isthmus of a middle state,

A being darkly wise and rudely great:

With too much knowledge for the Sceptic side,

With too much weakness for the Stoic's pride,

He hangs between, in doubt to act or rest;

In doubt to deem himself a God or Beast;

In doubt his mind or body to prefer;

Born but to die, and reas'ning but to err;

Alike in ignorance, his reason such,

Whether he thinks too little or too much;

Chaos of thought and passion, all confused;

Still by himself abused or disabused;

Created half to rise, and half to fall:

Great lord of all things, yet a prey to all;

Sole judge of truth, in endless error hurl'd;

The Glory, Jest, and Riddle of the world!

-Alexander Pope: Essay on Man II

Pope oli paitsi nokkela ja puhdasoppinen kirjoittaja, myös hyvin viisas mies.

Kirjoittaisin esseen ihmisen dualistisesta luonteesta tässä ja nyt, mutta peti kutsuu. Olenhan jo kaksi tuntia ollut jalkeilla. Minusta tulee isona hovinainen. Pidän audiensseja upeassa kodissani (jota putsailee neljä sisäkköä) ja pyöritän tarkoin vaikoitua seurapiiriä koskaan pylvässängystäni poistumatta.

Potkupuku ja kaikki

Paparazzikuva laittautuvasta Laurasta lauantaina. Äh... eikö joka päivä voisi näyttää tältä? Jos jossakin olisi jumalattaren paikka vapaana, ottaisin postin mieluusti. Voisin pynttäytyä ja jakaa enigmaattisia vastauksia maailmantuskaan. Tai, noh, nykyinen työnkuvani...

Minulle on aina vähän erityistä, jos kuvani löytyy jostakin. Ehkä siksi, että perheessä on rutkasti valokuvaajia - olen tottunut olemaan aiheena lähinnä niissä harmaakortti- ja valoharjoitusotoksissa, jotka aivan taatusti poistetaan kuvauksen päätteeksi. Eikä meillä ole koskaan vapaa-ajalla valokuvattu. Jos itse otan lomakuvia, niiden pääosaan päätyvät yleensä ovenkahvat, ikkunankarmit ja muut silmää miellyttävät arkkitehtoniset yksityiskohdat.

Näin itseni vauvana ensimmäistä kertaa puolisen vuotta sitten. Piirongin laatikossa makasi kaksi kulahtanutta polaroidia ihan tavallisen näköisestä lapsesta. Potkupuku ja kaikki. Olin suunnattoman pettynyt.

Kuka tietää? Ehkä arkialbumin puuttuminen ruokkii luontaista tarvettani gargantuaaniseen elämäkerrontaan. Ei tarvitse muistaa pitäneensä potkupukua ihan niin kuin kaikki muutkin vauvat.

"And if thou wilt, remember,
And if thou wilt, forget."
-Christina Rossetti

Stuzzicadenti

Ylioppilaskirjoitukset antavat hyvän tekosyyn opiskella italiaa. Muuten en näkisi lainkaan vaivaa. Ehkä tarvitsen auktoriteetin, joka sanoo että jotain on tehtävä jotta voin keksiä keinon tehdä sen omalla tavallani. Väliäkö tuolla, kun hauskaa riittää...

Sunnuntai-ilta näki päästään pyörällä olevan italialaisen bändin Cornerissa. Poikaparat eivät arvanneet, mihin soppaan pikkusormensa upottivat, kun lähtivät seuraamaan punatukkaista tyttöä... Pitkä tarina. Jos satutte Corneriin, soittakaa Pandaemoniumia jukeboksista.

Olen valmistautunut hyvin huomisiin kuullunymmärtämisiin - katsellut sellaisiakin elokuvia, joissa puhutaan (eikä vain tuijotella ja harrasteta seksiä vaatteet päällä) ja kuunnellut kekustelua metallin asemasta Italiassa. Nyt lueskelen aikakauslehtiä päivitelläkseni kevyesti vanhahtavaa sanastoani.
(vertù = virtù, vene = viene, inseme = insieme ...paljon i:tä)

Ostin myös mafiosohousut ja -hatun. Nyt eläydyn välimerelliseen ajatusmaailmaan harppomalla ympäri loskaista Helsinkiä hattu silmillä ja taitettu La Repubblica kainalossa. Paras keino oppia italiaa! Välillä poikkean kahvilaan juomaan espresson. "Do I reely have to catfight with that Miss Curly? Sì, capo!"

Triste ânette!

Toujours aussi fièr... Pourquoi est-ce si difficile à dire que jamais je ne puisse functionner en publique-private, que ca me gêne, que ma concentration souffre tant que je ne suis capable que d'un conversation superficial... Que j'ai été trainé à agire en regardant les autres.

Muodollinen logiikka

"There is no sin except stupidity." -Oscar Wilde

Luin Säkylässä ollessani iltapäivälehtiä ja valistuin paitsi jonkun kauppiaan brasilialaisesta tyttöystävästä, myös tanskalaisesta pilakuvaprojektista. Heh...

Minulta on taas lennähtänyt jotakin ohi. Mikä on vialla, kun tuhansien vuosien uskonsotien jälkeen evoluutio ei ole poistanut ihmisen perimästä järjestäytynyttä uskontoa? Luulisi, että ihmiskunta olisi jo tähän mennessä itsekin tajunnut, ettei tämä ollut onnistunut kokeilu. Voitaisiin jo keksiä jotain uutta.

Ongelmahan sinänsä ei ole uskonnoissa, vaan keskinkertaisessa logiikassa. Sen verran tervettä järkeä pitäisi kaikille olla suotu, että ymmärtäisi suhteellisuutta. Että jos minä puhun nenäliinoista ja vierustoverini kis-kis-karkeista, emme ole samassa diskursiossa. Another man's ceiling is another man's floor.

Toisaalta ovat tanskalaisetkin pöhköjä. Sananvapaus on ihan kiva asia, propaganda ja tahallinen kiusanteko asia erikseen. Ei pidä näyttää kieltä jos aavistaa, että vastapuoli huitaisee heti veitsellä, sylkee päällesi ja polttaa kotisi.

En tajua, miksi aina on pakko rähistä niin kamalasti. Tyhmyyttä ja huonoa käytöstä.

Alan ajaa muodollisen logiikan universaaleja pakko-opintoja.

Vaaliflirttiä

Selvisin kuin selvisinkin niin Cornerin perjantai-illasta kuin pakollisesta sukuloinnistakin. Vähän etääntyneenä ja tyytymättömänä, mutta pahemmat vauriot antavat ainakin vielä odottaa itseään. Puuh... Tuntuu taas typerältä naputella ajatuksia, mutta kaipa tähänkin on totuttava. All for a good cause...

English in tolerable shape again, thanks to wife. Also, noticed that I'm able to piece together some fragments of casual Russian - but this, the week afore the Italian listening comprehension, is hardly the time to explore this my skill further. ( Sorry for that scentence, reading Rochester...)

Olen taas palannut töihin parin viikon jälkeen. Tai, noh, töihin... Tänään hain kaksi shampoopulloa, poltin yhden cd:n ja menin kahville. Kuvankäsittelyä olisi iso kasa, mutta minulle se kuiskaili kiivaasti jotakin tiistaista. Tottelen sokeasti. Tänään mieluummin uppoudun Leopardin runoihin. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa aueta, vielä toissapäivänä olin epätoivon partaalla kun en tajunnut mitään. Hiljaa hyvä...

Tästä pääsenkin luontevasti ylpeilemään kirjoillani: Ostin Leopardin alkukielisiä runoja Hagelstamilta sekopäisesti kuten tavallista ja aloin vasta kotona kummastella, miksi omistuskirjoitusten nimet tuntuvat niin kovin tutuilta. Oiva Tallgren ja Tyyni Tuulio...

Googlasin. Suomen kulttuurihistoriaan voisi perehtyä vähän lähemmin (tai edes vähän) jos vain ehtisi. Oiva Tallgren oli yksi Suomen merkittävimmistä kielitieteilijöistä ja Tyyni Tuulio hänen vaimonsa ja tunnettu kääntäjä. Helvi Hämäläinen käytti pariskuntaa mallina kirjoittaessaan Säädyllistä murhenäytelmää. Kulttuurieliitti ja skandaali, kuinka herkullista! Miksi en ole aiemmin kuullut tästä?

Punastelen aina vajavaisen kotimaantuntemukseni kanssa. Se nyt on vielä ihan hurmaavaa ja epämaailmallista ettei erota Kotkaa Kouvolasta tai Jyväskylää Järvenpäästä tai Lappeenrantaa Lauttasaaresta. Enkä tiettävästi ole ainoa joka miettii, käyvätkö Turussa eurot. Mutta tämä on vakavaa! Tämä on kirjallisuutta! Naaaaaaah... Onneksi olen vielä niin nuori. Kukaan ei tule sanomaan, että minun pitäisi tietää kaikki. En edes minä itse.

Omistuksessani on joka tapauksessa pala suomalaista kulttuurihistoriaa. Olen aina ollut viehtynyt muiden ihmisten tärkeisiin esineisiin - palaan tähän aiheeseen jahka kerkeän - ja on aina hauska huomata, että tuntemattoman esineeseen liittyy tarina, josta osan voin saada tietooni.

Ai niin, juoksin tyttöystävän kanssa laiskanpuoleisesta opiskelusessiosta yliopistolle konserttiin ja nyt joudun korjaamaan kantaani: Maailman seksikkäin soitin ei olekaan sello, vaan kontrabasso. En ole koskaan ennen nähnyt kontrabassoa solistisessa roolissa ja... noh ... en edelleenkään tajua kitaran ja tenorin ylivertaisuutta. Ikuisuuspulma. Ehkä olen vain outo. Luoja, mitä soitantaa!

Ja vastapäätä salin toisella puolella istui mies, jota äänestin viime eduskuntavaaleissa. Se sama nuori, hyvännäköinen, snobinoloinen kaupunkikulttuurin puolustaja, edelleen taiteilijarätti kaulassaan. Virnistelimme toisillemme onnellisina hyvästä musiikista. Aina hauskaa nähdä tuttu kasvo.

Quel dommage, quand même...

Sääli sittenkin, etten ole kunnollinen tyttö...

Olen hippusen haikea tänään. Vietin yhden päivän ihanan pojan seurassa. Pojan, joka on kunnollinen olematta nössö. Kohtelias olematta ällö. Tunnollinen olematta tylsä. Älykäs olematta ylimielinen. Herrasmies ilman bravadoa. Ja hauska ja taiteellinen ja tasapainoinen. Ja kauhean hyvä. Sivistynyt ja siveä ja silti puoleensavetävä. Raivostuttavaa.

Kriiseilen vähäsen. Tahtoisin kovasti muuttua kunnolliseksi tytöksi. Yrittäisin, jollen tietäisi että se päätyisi huonosti. (Kestäisin pari kuukautta kunnollisena, eikä hyviä ihmisiä saa kiusata omien oikkujen varjolla. Se olisi väärin.) Ehkä vain inhoan ajatusta, että joku on toden totta liian hyvä seuraani.
"Toute à vous..." Ihme ihanteita minäkin kerään itselleni.

No jaa, välillä on ihanaa potea pikkuisen sydänsuruja. Ja olla hippusen haikea.